Usko siihen, että asiat järjestyvät aina - muutama sana välittämisestä

Olin talviloman kieppeillä tekemässä perinteikästä helsinkiläistä Kevätpörri-lehteä, jonne alakoululaiset lähettävät tuhansia tekstejään ja piirroksiaan. Sieltä tuli Olen aina ihmetellyt –palstalle 2.-luokkalaisen lapsen kysymys siitä, mitä se rehtori oikein koulussa tekee. Viime viikolla taas omalla lapsellani oli koulutehtävänä haastatella minua töistäni. Yritin kuvailla niitä joskus vähän kaoottisiakin rehtorin työpäiviä, ja toisaalta myös juttelimme yhdessä niistä hetkistä, kun äidin työt valuivat iltaan ja meille kotiin. Viimeisenä kysymyksenä lapseni laatimassa listassa oli kysymys siitä, miksi työsi on merkittävää. Meillä kotosalla arkikin on aika hektistä, mutta uskotteko, että todella pysähdyin siinä tiskikoneen täyttämisen ja jatkuvasti likaisia tiskejä nuolemaan säntäilevän koiranpennun taklaamisen lomassa miettimään todella, mitä vastaisin.

Vastasin, että rehtorin työ on siksi niin merkittävää, kun se on välittämistä. Vastuulle on annettu iso koulu, jonka pitää täyttää sille annetut koulun tehtävät, ja siellä pitää olla hyvä tehdä töitä ja opiskella hymy huulilla. Lisäksi välitän todella johtamastani työyhteisöstä ja koulun oppilaista. Haluan rohkaista, mahdollistaa ja tukea – ne ovat merkittäviä työtehtäviäni. Rohkaisemisessa ja mahdollistamisessa tarvitaan joskus lempeää puhallusta sinne rotkon reunalle ja joskus taas on tuupattava vähän rajummin. Tulee nähdä ratkaisukeskeisesti tosi isojakin kokonaisuuksia ja sitten myös niitä ihan pieniä juttuja, jotka tulevat usein tosi yllättäen ja nopeasti vastaan.

Joskus olen onnistunut ratkomaan asioita ja tarjoamaan tukea paremmin ja joskus kehnommin. Ja sitten vielä tuli korona. Vaikka minut on koulutettu myös Reserviupseerikoulussakin kriisinajan johtotehtäviin, täytyy kyllä sanoa, että kouluni johtaminen on tarjoillut vähintäänkin yhtä mittavan koulutuksen kriisiajan johtotöille - ja olisi tarjoillut ihan ilman koronaakin. 

Toivon, että työyhteisössäni olemme ihmisiä toinen toisillemme. Kukaan muu ei välttämättä tiedä, minkälaista rinkkaa kannamme töihin mukananne. Siellä rinkassa voi olla huolta omista ikääntyvistä vanhemmista, huolta ja surua omien lasten asioista, keskenmenoja tai pieleen menneitä lapsettomuushoitoja, veemäisiä eksiä ja lakimiehiä tai vaikkapa viikon mykkäkoulua jostain ihan tyhmästä riidasta sen oman puolison kanssa. Kukaan muu ei välttämättä tiedä, mitä siellä rinkassa on.

Koska haluan välittää, minun on joka päivä tehtävä ihan parhaani ja sen parhaan on myös riitettävä. Onneksi minulla on mahtava työyhteisö, superloistavat apulaisrehtorit sekä lähialueen muiden rehtoreiden tuki. Onneksi olen päässyt myös kotona irrottautumaan vähän vaihdellen töistä, usein pitkille vaelluksille tai reissuihin, heittäytymään perheeni kanssa milloin mihinkin tai hakkaamaan puolisoani meidän tatamillemme. Välitän siis myös itsestäni.

Kannustan tekoihin ja toimintaan ja peräänkuulutan myötätuntoa ja -intoa. Koska myötätunto on myös taitoja, meidän tulee myös tietoisesti rakentaa hyvää. Koen, että intuitio ohjaa myös empatiaa. Välittäminen on tekoja, ihmillisyyttä ja lempeää kohtaamista, vaikka toisaalta välittäminen on myös rajojen asettamista, tehokasta ratkaisukeskeisyyttä ja napakoidenkin ratkaisujen tekemistä.

            

Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Se on sitä, mitä aiot tehdä sen jälkeen, kun olet lukenut tämän. 

                                                                                                                        - Mike Dooley